Vastuullisuusteemainen Avotakka-paviljonki palkittiin parhaana osastona Habitaressa
”Olen taustaltani arkkitehti ja arvostan tapaa, jolla osastoa on lähdetty toteuttamaan. Osasto muistuttaa samaan aikaan sekä pientä rakennusta että vaikuttavaa maisemaa. Suunnittelussa on käytetty mielikuvitusta. Arvostan kovasti pelkistettyjä ja yksinkertaisia materiaaleja, joita on hyödynnetty rakenteissa. Ilmapiiri osastolla on lämmin, ja siitähän arkkitehtuurissakin on oikeastaan kyse: miellyttävien paikkojen luomisesta, joissa ihmiset voivat tavata toisiaan ja olla yhdessä”, Joseph Grima kommentoi valintaansa.
Habitareen toteutetun Avotakka-paviljongin ovat suunnitelleet NEMO arkkitehdit Maria Klemetti Laine ja Jussi Laine sekä Avotakan sisustustoimittaja Anna Aromaa.
“Saimme Avotakalta tehtävän pohtia, miten osaston voisi rakentaa tavallista vastuullisemmin. Päädyimme ratkaisuun, jossa osaston runko on tehty uudelleenkäytettävistä rakennustelineistä, joiden sisälle kuratoimme erilaisia tunnelmia, kuin lehden sivuja”, suunnittelijat Maria Klemetti Laine ja Jussi Laine kertovat.
Vastuullinen toteutustapa houkutteli mukaan joukon tunnettuja kotimaisia yrityksiä. Mukana osastolla ovat: Aula 5:een kuuluvat Annala, Laatupaneeli, Soft-Kaluste ja Suomen Käsityön Ystävät sekä Drop, Genelec, Berner/GreenCare, Harviala ja Garden Workshop, Parolan Rottinki, Siparila, Franckly ja Finnish Design Shop.
Katso tunnelmia osastolta:
Huonekalu-, design- ja sisustustapahtuma Habitare on käynnissä Helsingin Messukeskuksessa 7.–11.9.2022. Avotakka-paviljonki sijaitsee messuhallissa 6, osastopaikalla 6b50.
Habitaren Kansainvälinen Ystävä 2022 Joseph Grima valitsi kiinnostavimmat ilmiöt ja tuotteet Habitaren tarjonnasta. Tutustu kaikkiin tunnustusta saaneisiin näytteilleasettajiin Habitaren verkkosivuilta.
Lue lisää Avotakka-paviljongin sisustuksesta, joka on toteutettu yhteistyökumppaneiden kanssa: Elämyksellinen Avotakka-paviljonki Habitaressa sai kansainvälistä tunnustusta | Meilläkotona.fi