Haluatko lisätehoa digimainontaan? Kohdenna mainokset sisällön perusteella
Kontekstuaalinen kohdentaminen tarkoittaa lyhyesti sitä, että ruokaa käsitteleviä mainoksia esitetään ruokasisällön yhteydessä ja sisustamiseen liittyviä mainoksia kodista ja sisustamisesta kertovan sisällön yhteydessä.
Otetaan kuvitteellinen esimerkki. Verkkoartikkeli sisustamisen trendeistä on houkutellut lukijakseen henkilön, joka suunnittelee uuden kodin sisustusta. Hän pyörittelee mielessään verhovaihtoehtoja ja sohvan valintaa. Silmiin osuu olohuoneen sisustamiseen liittyvä mainos. Uteliaana hän klikkaa mainosta; ehkä tarjolla on omaan makuun sopivia tuotteita?
Tähän perustuu kontekstuaalisesti kohdennetun digimainonnan teho. Kun mieli on jo valmiiksi virittynyt aiheen pariin, mainokset kiinnostavat todennäköisemmin.
Tilanne on aivan eri, jos sama henkilö lukee tuoreimpia uutisotsikoita tai selailee retkeilysisältöjä. Sillä hetkellä mieli on muualla, ja sisustusmainos jää helpommin huomiotta.
Tuo brändisi esiin laadukkaassa ja luotettavassa ympäristössä
A-lehtien verkostossa mainokset näkyvät aina luotettavassa ympäristössä, tunnettujen ja laadukkaiden brändien yhteydessä. Tarjoamme kävijöille iloa ja hyvinvointia lisääviä sisältöjä. Kun he samassa yhteydessä kohtaavat mainoksia, myönteiset tunteet siirtyvät osaksi mainostetun brändin mielikuvaa.
Juuri tästä syystä kontekstuaalisesti kohdennetut mainoskampanjat toimivat erinomaisesti silloin, kun niillä on brändiin liittyviä tavoitteita. Tarkempi tavoite voi olla esimerkiksi brändimielikuvan vahvistaminen tai muistettavuus.
Brändikampanjoiden kohderyhmät saattavat olla kylmiä yleisöjä, jotka eivät ole vielä sitoutuneet brändiisi tai eivät edes tunne sitä. Kylmiin yleisöihin kontekstuaalisesti kohdennettu mainonta puree erityisen tehokkaasti, koska mainoksia esitetään tutun ja miellyttäväksi koetun sisällön yhteydessä.
Kohdentamiseen on paljon vaihtoehtoja
Digimainonnan kontekstuaaliseen kohdentamiseen A-lehtien verkostossa on useita vaihtoehtoja. Aihepiirien perusteella kohdennettuja mainoksia näytetään laajasti esimerkiksi kaikkien sisustamisen, terveyden tai ruokasisältöjen yhteydessä.
Voit valita myös tarkempia teemoja, jotka liittyvät kampanjaan. Mainoksia voidaan näyttää esimerkiksi kalareseptien tai meikkejä tai olohuoneen sisustusta käsittelevien sisältöjen yhteydessä.
💡 Vinkki! Käytä artikkelin yhteydessä visuaalisesti näyttävää mainosta, joka tulee vastaan tekstin seassa.
Kohdentaminen onnistuu lisäksi A-lehden omien brändien perusteella. Laadukkaisiin sisustusesineisiin ja designiin erikoistunut yritys voi esimerkiksi kohdentaa mainoksensa Avotakan tuottamiin sisältöihin. Tunnettu lehtibrändi siivittää halutun mielikuvan syntymistä.
Joidenkin tuotteiden mainoksia on hyödyllistä kohdentaa vieläkin tarkemmin. Esimerkiksi reseptien raaka-aineilla on potentiaalisesti paljon ostajia. Näin ollen uuden rahkatuotteen mainokset voidaan kohdentaa pelkästään resepteihin, jotka sisältävät rahkaa.
💡 Vinkki! Valitse reseptin yhteyteen pieni mainos, joka näkyy näytöllä koko ajan, kun reseptiä luetaan.
Näiden hyvin tiukasti kohdennettujen mainosten klikkausprosentit saattavat kasvaa jopa yli 100 prosenttia verrattuna mainoksiin, jotka kohdennetaan kävijöiden perusteella. Tehokasta, eikö totta?