Apu Juniori on uusi lehti tiedonjanoisille lapsille
"Haluamme vaalia suomalaisten lasten lukutaitoa ja houkutella heidät vastuullisen laadukkaan journalismin pariin. Haluamme myös ylläpitää painetun median roolia luotettavan tiedon lähteenä ja oppimisen välineenä", Avun päätoimittaja Marja Aarnipuro sanoo.
Suomi on ollut pitkään kärkisijoilla lukutaitoa mittaavissa tutkimuksissa. Kehitys on kuitenkin kääntynyt huolestuttavaan suuntaan ja heikosti lukevien määrä on lisääntynyt. On ennustettu, että tänä vuonna koulunsa aloittaneista suomalaiskoululaisista joka kymmenes ei oppisi lukemaan kunnolla peruskoulun aikana.
Apu Juniori kannustaa itsenäiseen ajatteluun ja tukee lapsen kasvua ajattelevaksi aikuiseksi. Lehti auttaa parantamaan koulumenestystä kasvattamalla yleissivistystä ja taustoittamalla uutisia ja ilmiöitä.
"Hyvä yleissivistys parantaa koulumenestystä – ja printistä luettu tieto menee tutkimustenkin mukaan parhaiten perille", Aarnipuro sanoo.
Apu Juniori on kehitetty yhdessä lasten kanssa ja se tehdään lasten ehdoilla. Kehitystyöhön osallistunut 8-vuotias Emil kommentoi lehteä näin: ”Hyvä uutislehti kaikille pienemmille eikä vaan aikuisille. Hyvä, että lapsetkin tietää, mitä maailmassa tapahtuu.”
Lehdessä käsitellään kansainvälisiä ja kotimaisia uutisaiheita, luontoa, tiedettä, teknologiaa, eläimiä, avaruutta, urheilua, kulttuuria, harrastuksia ja paljon muuta kiinnostavaa. Lehteen ei myydä mainoksia.
Apu Juniori on suunniteltu myös opettajien työn tueksi. Uudessa opetussuunnitelmassa linjataan, että opettajien tulisi käsitellä lasten kanssa ajankohtaisia uutisia ja tapahtumia. Tähän heille ei kuitenkaan ole välineitä. Koelehteen tutustuneiden opettajien mukaan Apu Juniori sopii hienosti uuteen opetussuunnitelmaan. Yksi heistä kiteyttää asian näin: ”Toivoisin, että lehtiä tilattaisiin kouluun opetuksen tueksi ja luettavaksi esimerkiksi välituntisin – myös niille, joita ei kotona kannusteta lukemaan.”
Lisätiedot:
A-lehdet Oy, päätoimittaja Marja Aarnipuro, puh. 050 414 4565, marja.aarnipuro@a-lehdet.fi
A-lehdet-konserni on suomalainen sisältötalo, joka on kasvanut asumisen ja terveyden asiantuntijaksi sekä digitaalisen vaikuttamisen edelläkävijäksi. A-lehdet-konsernin muodostavat emoyhtiö A-lehdet Oy ja sen tytär- ja osakkuusyhtiöt Finnish Design Shop Oy, Hyvinvoinnin Tavaratalo Oy ja Genero Oy. Konsernin liikevaihto oli viime vuonna 102,5 miljoonaa euroa.